(otsikko olympialaisten kunniaksi britiksi)

Asiaan.

Tampereella on ongelma. Aamulehti: Tampereen Keskustorista tuli päihdejengien temmellyskenttä.

Syrjäytyneitä on nyt katukuvassa, ja sille pitää nyt tehdä jotakin. Hyvät ihmiset apuun, pahat pois pahnoille.

Esimerkiksi Helsingissä aseman alue ei välttämättä ole rauhallisimmasta päästä – lisäksi ympäri keskustaa vastaavia juopottelupesäkkeitä on paljonkin. Isommassa paikassa ongelma jakautuu useaan paikkaan. Pienemmässä keskustassa asia keskittyy pienemmälle alueelle, jolloin se näkyy enemmän.

Eli, keskustan rauhattomuus lisääntyy. Siitähän tässä oikeasti on kyse. Syinä ovat ilmeisimmin ihmisten syrjäytyminen, poliisin vähäiset resurssit ja varmaan muutama muukin sosiaalispoliittinen seikka.

Tarttis tehrä jotain?

No ei, sillä helpompaa on tarjota asian ratkaisemiseen ”poissa silmistä, poissa mielestä” -periaatetta. Oire kun vain valitettavasti uusii niin kauan kuin itse sairaus on parannettu.

Moro-liitteessä oli aukeaman kokoinen juttu, joka koostui Keskustorilla aikaansa viettävien ihmisten haastattelusta sekä pikakyselystä kaupunginvaltuutetuille. Juttu oli sikäli ansiokas, että se tarjosi monta näkökulmaa asiaan – siinä haastateltiin niin torilla huikkaa ottavia kuin kaupunginvaltuutettujakin.

Valtuutettujen kyselystä lehteen asti oli päässyt varsin valaisevia vastauksia. Ilahduttavaa oli pääsääntöisesti selkeä ymmärrys ihmisen perusoikeuksista – vaikka käytös olisi epäsosiaalista, demokratia ja Suomen perustuslaki ei mahdollista jonkin ihmisryhmän perusoikeuksien rajoittamista.

Kiitos siitä.

Kaikkein parhaan kommentin juttuun antoi kuitenkin yksi Keskustorilla istuvista alkoholisteista:

… Alkoholismi on ongelma, joka johtuu jostakin. Ei kukaan ole syntynyt viinapullo suussa.

Sinäpä sen sanoit. Jäin kuitenkin odottamaan kuka nostaisi seurausten sijasta itse ongelman tapetille.

Ei näkynyt – sen sijaan sain lukea Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Antti Hervosen kommentin, jossa hän luonnehtii päihteidenkäyttäjiä ”ihmisroskaksi”, jotka tulisi lähettää saarelle asumaan. Eikä se siihen jäänyt – Ilpo Sirniö demareista säesti ehdottamalla ”alkoholistien kesäleiriä”.

Äkkiä eteeni alkoi putoilla ”pois silmistä” -kommentteja, jotka vieläpä kruunasi hihityttävän yhtenäinen Perussuomalaisilta lainattu hätälaskuvarjo – eli ns. ”Vitsivitsi!” -leima:

”Oletteko tosissanne, Antti Hervonen?” ”-Kurussahan on jo eräänlainen parantola rappioalkoholisteille. Lausunto oli tietysti vitsinvääntöä, mutta periaatteessa idea on mielestäni ihan hyvä.”

”Onko juopposiirtola totinen ehdotus vai vitsi, Ilpo Sirniö?” ”-Sekä että. Kirjoitin vastausta huumorilla, mutta voisihan sitä kokeilla.”

… ja tässä vaiheessa minulta loppui vuorostaan totaalisesti huumori.

Kerron seuraavaksi nimim. huolestuneilta kansalaisilta terveisiä sinne norsunluutornin samettisohvalle:

Syrjäytyminen ei ole vitsi.

Sen lisäksi myöskään päihdeongelma ei ole vain yksi kaunis päivä, jolloin ihminen päättää: ”Viina on hyvää – alanpa juomaan sitä joka päivä”.

Syrjäytyminen, alkoholismi ja mielenterveysongelmat liittyvät kokonaisvaltaiseen yhteiskunnan ulkopuolelle jäämiseen, pitkäaikaistyöttömyyteen, talousvaikeuksiin, lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiin – moniin sellaisiin tekijöihin joihin ihminen ei välttämättä voi vaikuttaa. Tai vaikka voisikin, tukea ja apua ei ehkä ole ollut saatavilla.

Syrjäytyneet pelaavat niillä korteilla joita heille on tässä yhteiskunnassa jäänyt käteen.

Osa ei ole saanut alun perinkään hyviä kortteja – esimerkkinä nykypäivänä ongelmiensa kanssa painivat ns. 1990-luvun alun ”laman lapset”, jotka ovat olosuhteiden ja silloisen politiikan uhreja. Seuraavia ”laman lapsia” voivat olla ne, jotka peruspalveluiden leikkausten edessä eivät saa sitä kuntoutusta, tukea ja hoitoa mihin heillä olisi oikeus.

Yhteiskunnan tehtävä on pitää huolta kansalaisistaan. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta käsittääkseni kunnallispoliitikot – myös nämä ”ihmisroska” -tyypit – ovat äärimmäisen paljon vastuussa siitä, miten asia hoidetaan.

Tästä nimenomaisesta syystä poliitikolla tulisi olla riittävästi nöyryyttä ymmärtää seuraava: Jokainen syrjäytynyt yhteiskunnan jäsen on heille ja yhteiskunnalle epäonnistuminen. 

Arvokeskustelua tarvitaan enemmän kuin koskaan.

 

Kommentit

kommenttia