Tampereen Ammattikorkeakoulu haluaa lakkauttaa koulutusaloja. Julkinen keskustelu on keskittynyt (toistaiseksi) lähinnä kuvataiteen koulutusohjelman lakkauttamiseen, jonka perustelut ovat lyhykäisyydessään seuraavat:

”Tampereen Ammattikorkeakoulun rehtorin mielestä on viisaampaa panostaa uuteen mediaan ja musiikkiin. Niistä löytyy enemmän myytävää ja ne ovat tässä ajassa parempaa bisnestä kuin kuvataide” (Aamulehti 30.4.2013)

Useampaa ei perustelu lämmittänyt. Uutisoinnista on ainakin toistaiseksi puuttunut uusin tieto: Ulos on hiipinyt ilmoitus siitä, että Tampereen ammattikorkeakoulussa ei myöskään enää ala uusia ensihoidon koulutusohjelmia. Perustelut tähän taas ovat ilmeisesti vain se, että ao. koulutusohjelma on kallis järjestää.

Oma suhteeni tähän kokonaisuuteen on läheinen. Työskentelen ensihoidossa, mutta olen myös Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluiden johtokunnan jäsen. Harrastan kulttuuria ja taidetta, sekä seuraan Tampereen eloa ja oloa kulttuurikaupunkina erittäin läheltä.

Mikä on oikeasti ”viisaampaa” ja kenen kannalta?

Aloitetaan ensihoidosta. Ensihoitokenttä elää suuria muutoksia, ja koulutetusta hoitotason väestä on pulaa nyt ja jatkossa – erityisesti Pirkanmaalla. Se on fakta. Jos Tampereella ei kouluteta ensihoitajia, työvoimavajetta on vaikea paikata. Se merkitsee nimittäin myös sitä, että sairaanhoitajia ei Tampereella täydennyskouluteta ensihoitoon. Erityisvastuualueen ainoan ensihoidon koulutuspaikan lopettaminen merkitsee huonoja uutisia myös koko alalle tilanteessa, jossa sen kehitys on nopeampaa kuin pitkiin aikoihin. Se merkitsee huonoja uutisia myös koko Pirkanmaalle.

On täysin selvää, että Tampere tarvitsee ensihoitajakoulutusta. Itse asiassa, koko Suomi – valtio, joka ohjaa koulutukseen valtionosuudet – tarvitsee sitä. TAMK:in mielestä taas ei.

Entä kuvataide?

Tampere on huomattava kulttuurikaupunki. Jos tämä rooli halutaan säilyttää, meillä pitää olla kuvataiteen koulutusta. Tarvitsemme täällä koulutettuja ja tänne juurtuneita tekijöitä, joiden tamperelaiseen oppiin viitataan myös tulevina vuosina. Kulttuurin kietoutuessa yhä enemmän myös ihmisten hyvinvointiin, tarvitaan myös innokkaita, uusia osaajia – tuoreine näkemyksineen siitä, miten taide saadaan lähemmäs kaikenikäisiä ihmisiä. Ihan oikeasti, nuorten kuvataiteilijoiden kouluttaminen on kaupungin oman strategian toteuttamista!

Asia on nyt hoidossa, sillä meillä on kansainvälisesti tunnustettu, hyvämaineinen koulutus – kohta on toisin, jos TAMKin suunnitelmat toteutuvat.

Perustelu panostuksesta uuteen mediaan on tietysti kasvuhakuinen, ja perustuu fokukseen Tampereesta mediakaupunkina. Media-ala on ehdottomasti yksi Tampereen huomattava tulevaisuuden kasvun tekijä, johon on asetettu selkeä fokus: Tampereesta halutaan johdonmukaisesti median osaamiskeskittymä. Kaupungilla on kaikki rahkeet siihen, ja siihen kannattaakin panostaa.

Sikäli TAMK:in ja rehtorin näkemykset ovat itse asiassa pohjimmiltaan oikeita. Jotenkin vain tuntuu että vauhtisokeus on iskenyt ja isosti: En koskaan kuvitellut että Tampereen ”mediajohtajuuden” ehto on huono joko-tai -kauppa. Eikö tavoitteeseen päästä ilman luopumista panostuksesta nuoriin taiteen tekijöihin tai koulutettuihin ensihoitajiin? Lisäksi, miksi ei nähdä kuvataiteen yhteyttä siihen, miten laadukasta mediaa tehdään ja tuotetaan?

Tätä en purematta niele.

Näiden molempien koulutusohjelmien lakkauttamista suunniteltaessa unohdetaan se, että hyvinvointiyhteiskunnan perustana on myös yhteiskunnallinen vastuu. Sitä varten meillä on instituutioita myös koulutuksessa – ne toteuttavat tähän vastuuseen liittyviä tehtäviä.

TAMK on toki osakeyhtiö, jonka tehtävä tehdä tulosta ja tuottaa voittoa. Valjastettuna markkinatalouden sääntöihinkin, sillä on kuitenkin edelleen edellä mainittuja yhteiskunnallisia tehtäviä.  Tästä syystä tästäkin osakeyhtiöstä Tampereen kaupunki omistaa 87 prosenttia. Se kaupunki, joka olet käytännössä minä ja sinä. Sen asukkaat.

Ei ole ihme, että ihmiset ihmettelevät.

Taideväki on kuvataiteen opintojen osalta jo barrikadeilla, ja ensihoitoväki on nousemassa parhaillaan tekemään samaa. Hyvin erilaisissa ryhmissä on nyt sama ongelma ja sama hätä. Helposti käy niin, että nämä ryhmät eivät löydä toisiaan, vaikka asia on yhteinen.

Näin ei tarvitse kuitenkaan olla, sillä molempien tavoitteita ja huolta ohjaa sama ajatus:  Bisneksellä perustelu ei riitä, kun puhutaan julkisen toimijan yhteiskunnallisesta tehtävästä. Nyt tarvitaan nimenomaan julkista keskustelua siitä, mikä on käytännössä veronmaksajien omistaman ammattikorkeakoulun rooli ja velvollisuus. Tänään osoitettiin jo mieltä kuvataiteen puolesta. Se on hyvä.

Mietitään mitä itse TAMK:in omistajina haluamme ja mikä on meille tärkeää. Kapeampia koulutusaloja hyvän bisneksen (onko näin?) nimissä – vai koko maakuntaa palvelevaa koulutusinstituutiota: Ammattitaitoisia ensihoitajia, työvoimapulan ehkäisyä ja tukea Tampereelle myös nuorten, nousevien lahjakkuuksien kulttuurikaupunkina?

Parhaassa tapauksessa tämä keskustelu ja mielenilmaus on niin kuvataiteilijoiden kuin ensihoidon puolestapuhujien yhteistä. Molemmat ajavat samaa oikeutettua, arvoperusteista ja järkevää omistajien tahtoa sekä koko maakunnan etua.