Jos sinulta kysytään miltä työmaa näyttää, vastaat jotakin ylläolevan kuvan kaltaista. Noin me sen miellämme. Kun Suomessa ruvetaan hommiin, sen pitää myös näyttää työnteolta. Levyt ja betoniporsaat laitetaan paikalleen, käytännöllisesti. Turvallisuutta ja näkösuojaa, tämähän on vain tilapäistä. Tampereella on tosin mietitty myös kaupunkiympäristöä ratikkatyömaiden keskellä, mutta meiltä puuttuu enää toteutus.
Olin tänään virastotalolla tilaisuudessa, jossa luovutettiin pormestarille kahden työryhmän raportit. Itse olin jäsenenä työryhmässä, joka pohti ratikkatyömaiden aiheuttamien haittojen minimointia.
Työryhmä oli hyvähenkinen, keskusteleva ja tehokas – kiitos puheenjohtajalle ja osallistujille. Se nosti raportissaan esiin monia hyviä asioita. Näitä olivat mm. viestintä, opasteet, tapahtumat ja katutilan hyödyntäminen elinkeinotoiminnassa. Kokonaisuuteen liittyy monta osatekijää, joihin vaikuttamalla ratikkatyömaiden haittoja voidaan torjua paremmin.
Kun itse pohdin asiaa ennen työryhmän ensimmäistä kokousta, keskeisimpänä ajatuksena itselläni nousi kuitenkin esiin kaupunkiympäristö. Nostin työryhmässä voimakkaasti esiin näkökulmaa siitä, että keskeisin osa ongelmaa voi lopulta olla työmaiden vaikutus ympäristöönsä.
Saavutettavuus ja toimiva liikenne ovat tärkeitä asioita. Näitä asioita pohtikin kokonaan erillinen työryhmä. Jos ympäristö ei ole viihtyisä, sillä ei ole lopulta mitään merkitystä, tulevatko ihmiset keskustaan kävellen, bussilla vai omalla autolla. Jos negatiivinen mielikuva ympäristöstä on jo valmis, voi olla helpompi jättää menemättä ollenkaan.
Tästä kaikesta syntyy helppo päätelmä, jonka myös työryhmä varsin yksimielisesti raporttiin kirjasi: Kun työmaat väistämättä laskevat kaupunkiympäristön viihtyvyyttä, asiaan voidaan vaikuttaa vain ylipanostamalla siihen selvästi. Silloin alueesta jota kartetaan, voi tulla jopa houkutteleva.
Ylipanostaminen voi olla esimerkiksi taidetta. Kööpenhaminassa rakennettiin keskustaan useampi metroasema samalla kerralla. Koska kyseessä oli poikkeuksellisen suuri rakennusprojekti, ennen töiden aloittamista siellä käynnistettiin ”Cool Construction” -projekti, jossa pahimmat ongelmakohdat tunnistettiin ja paikalliset taiteilijat palkattiin parantamaan alueiden viihtyvyyttä mm. tila- ja valotaiteen keinoin.
”Vähän parempaa Hämeensiltaa” Köpiksestä. Palapeliseinään saa kirjoittaa mitä tahtoo. Kuva: Copenhagen Metro
Alla olevasta neljäminuuttisesta videosta näkee miten hyvinkin yksinkertaiset asiat vaikuttivat kaupunkikuvaan. Jos saisin yksin päättää asiasta, varastaisin häikäilemättömästi kohdassa 2:45 olevan koivumetsä ja linnunpöntöt -idean esim. Hämeenkadulle tältä istumalta.
Aitoihin tehtiin siis myös tarinoita. Erään työmaan aidassa on metsä, koska metron valmistuttua tuolta paikalla pääsee vartissa lähimpään metsään. Taide muistuttaa asukkaita siitä, miksi työmaata tarvitaan ja mitä hyötyä siitä on. Tätä viestiä Tampereellakin pitäisi kertoa entistä enemmän.
”We are already seeing how kindergartens stop here and seek out the different animals in the forest.”
Kaupunki vastaa viime kädessä toimivasta ja viihtyisästä kaupunkiympäristöstä. Asiaan onkin kiinnitetty huomiota myös Tampereella, sillä ratikalla on olemassa oma taiteen yleissuunnitelma. Suunnitelmassa on huomioitu lyhyesti myös työmaa-aikainen taide, mutta sitä ei kaupunkiympäristössä vielä näy. Keskeinen syy lienee se, että taiteen yleissuunnitelmaa toteuttavan koordinaattorin palkkaaminen on ajoitettu vasta tälle keväälle, vaikka työmaat ovat olleet käynnissä jo pitkään.
Kaupunkiympäristö pääsee Suomessa liiankin usein mukaan suunnittelupöydälle ja toteutukseen vasta silloin, kun mietitään lopputulosta. Rakennustyömaat viestivät meillä lähinnä sitä, että töitä tänne on tultu tekemään – ei viihtymään. Kaupunkiympäristöön panostaminen ei kuitenkaan hidasta itse työntekoa tippaakaan. Alueen elinvoimaa ja kaupunkilaisten viihtyvyyttä se sen sijaan lisää varmasti.
Kun kyse on kaupunkilaisten yhteisestä olohuoneesta, on omaksuttava uutta ajattelua. Erityisesti poikkeuksellisen isoissa rakennusprojekteissa joilla on merkittävää vaikutusta kaupunkiympäristöön, taiteen prosenttiperiaate on otettava käyttöön siten että suunnitelma pitää sisällään myös rakennusvaiheen. Ja jotta tämä myös toteutuu, taiteeseen ja kaupunkiympäristöön liittyvän suunnitelman toteutus on käynnistettävä samaan aikaan itse rakennustöiden kanssa – ellei jopa reilusti aikaisemmin.
No, ei hätää. Vielä ehditään Tampereellakin, sillä ratikkaa rakennetaan vielä pitkään.
Seuraavaksi remonttiin menee Hämeenkadun itäpää, joka on kaupungin käyntikortti rautatieasemalta tullessa. Näkeekö kaupunkiin saapuva ensimmäisenä vanerilevyjä ja betoniporsaita – vai esimerkiksi Muumeja, paikallisin voimin tehtyä tilataidetta, luovasti valaistuja tilapäisiä jalkakäytäviä tai vaikkapa puun muotoisia valoteoksia kaadettujen puiden paikalla? Mahdollisuuksia riittää.
Onneksi viesti myös raportin julkistustilaisuudessa oli selvä – toimenpiteitä on jo käynnissä, myös julkisen taiteen ja kaupunkikuvan osalta. Itselleni on syntynyt se kuva, että asiaan on jo tartuttu. Taidekoordinaattorin lisäksi nyt onkin päästettävä irti myös Tampereen oma, vahva osaaminen – kuten esimerkiksi taidemuseo ja paikalliset tekijät. Sen jälkeen kaupungin tehtävä on enää mahdollistaa toteutus. Valmis galleriatila huomioiden kustannuksiin tämän asian ei ainakaan pitäisi kaatua.