Sote-uudistus hämmentää edelleen monia. Aikataulu käy yhä kireämmäksi, jolloin herää myös huolta. Järjestämismuoto on vain tapa toteuttaa – todellisen laadun määrittää se, miten järjestävä taho tuntee alueen asukkaat ja heidän tarpeensa. Paikallinen tieto ja kokemukset ovat myös uudistuksessa tärkeää tietoa, jota saadaan vain kuuntelemalla asukkaita ja tekijöitä. Maakunnissa järjestetyt palvelut ovat vain niin hyviä, kuin millaiseksi kunnat niitä ovat kehittäneet.

Koko Suomessa on vielä työtä tehtäväksi myös hyvien käytäntöjen jalkauttamisessa valtakunnallisesti. Näitä käytäntöjä ovat esimerkiksi ongelmien varhaisen tunnistamisen ja yksilöllisemmän palveluohjauksen parantaminen tai vaikkapa yhden henkilön ensihoitoyksiköiden tuominen muun muassa kotihoidon, omaishoitajien ja ikäihmisten tueksi.

Hyvän kasvun ja onnistuneen muutoksen takaamiseksi tarvitsemme jatkuvaa ja aktiivista otetta kehittämiseen. Siten tuemme ihmisten lisäksi myös kaupungin taloutta säästöjen ja työhyvinvoinnin paranemisen muodossa. Mutta emmehän anna kehityksen hidastua odottaessamme tulevaa? Muutokseen on toki varauduttava, noudattaen esimerkiksi investoinneissa järkeä ja harkintaa. Motivaatio palveluiden parantamiseen ei saa kuitenkaan liiaksi hiipua lähestyvän muutoksen vuoksi.

Meidän on sanottava tämä asia ääneen ja vietävä koko kunnan organisaatioon, sillä nykytilanteen ja sote-uudistuksen väliin mahtuu vielä kokonaisia vuosia. Ne ovat ihmiselle joko hyviä tai huonoja elinvuosia – joillekin jopa elämän viimeisiä. Siksi vastuuta on kannettava aktiivisesti myös siirtymäaikoina.

Kuulostiko tutulta? Ehkä olet lukenut tämän aiemminkin, sillä ylläoleva tekstini julkaistiin yleisönosastokirjoituksena Aamulehdessä 4.4.2017. Päivittäessäni kotisivujani kävin läpi vanhoja kirjoituksiani ja pysähdyin tämän tekstin ääreen. Se on nimittäin kaikilta osin edelleen täysin ajankohtainen, paikkansa pitävä ja myös huomioon otettava näkökulma siihen, miten lähdemme kuntavaalien jälkeen eteenpäin uuteen valtuustokauteen. Kertoo monestakin asiasta, mutta etenkin siitä, että yhteiskuntamme suurimmat ongelmat ovat laajoja, pitkäkestoisia eivätkä aivan yksinkertaisesti selätettävissä.

Jotain toki on tapahtunut. Sote-uudistus on siirtynyt tosin tällä välin seuraavalle hallitukselle, muuttunut ja asettanut kunnille uuden, tarkkarajaisemman roolin jolla hyvinvointia tulee parantaa. Hyviä valtakunnallisia käytäntöjä on tosin saatu paremmin käyttöön kuin vuonna 2017. Mutta, hieman traagisestikin, lähinnä koronan suhteen. Ja mikäpä muukaan sen takana on ollut kuin jämäkkä ja ripeä valtiollinen ohjaus. Pakkotilanne on vaatinut sitä. Mutta kuten kirjoituksen alussa totean, paras tuntemus palveluiden järjestämisestä on kuitenkin paikallista. Miten vastaava tehokkuus saadaan maakunnan kykypalettiin, kun mukana on yhden viruksen sijaan koko sosiaali- ja terveydenhuollon kriittinen kokonaisuus? 

Tekstin ydinajatuksen suhteen olemme kuitenkin aivan yhtä paljon kuin neljä vuotta sitten sen perusasian äärellä, miten palveluillemme käy ennen uudistuksen toteuttamista, jos niitä ei malteta kehittää rohkeasti eteenpäin. Pysähtyä ei saa, kunnissakaan. Matalan kynnyksen palveluita on kehitettävää ja ennaltaehkäisyyn investoitava – peruspalvelujen saatavuus turvattava myös sosiaali- ja terveydenhuollon suhteen.

Toisaalta meillä on tullut myös uutta mietittävää: Kuntien uudessa roolissa on tarve miettiä myös uudella tavalla sitä, miten kunnille jäävissä palveluissa ongelmien ennaltaehkäisyä voidaan kehittää. Kunnan itsensä motivaatio on jatkossa järjestää esimerkiksi koulutus ja muut perustehtävänsä niin, että ihmiset voisivat mahdollisimman hyvin. Varhaisen puuttumisen keinoin, jotta ongelmat eivät pahenisi niin pitkälle että niihin joudutaan puuttumaan mahdollisesti tulevan maakunnan järjestämin palveluin. Kunta voi ottaa entistä tiukemman otteen esimerkiksi köyhyyden ja eriarvoisuuden torjunnasta – erikoistua entisestään.

Tätä pohtimaan valitaan uutta valtuustoa ja myöhemmin mahdollisesti maakuntavaltuutettuja. Pestistä riippuen näkökulma on hieman eri, mutta selätettävänä on kuitenkin koronaepidemian luomaa hyvinvointivelkaa, jonka selättäminen ei ole helppoa. Siksi olen itse ehdolla, mutta toivon näihin valtuustoihin myös viisautta hyvinvoinnin edistämisessä. Sillä on nimittäin inhimillistä ja taloudellista merkitystä – mutta ennen kaikkea merkitystä sille uskolle tulevaisuuteen, jolla hyvinvointivaltiota kehitetään koronaepidemian jälkeen.