Yksinäisyys, eristäytyminen ja haasteet toimeentulossa vaikeuttavat kaikenikäisten ihmisten arkea. Samat ongelmat esiintyvät eri elämäntilanteissa eri tavoin.
Pahoinvointi voi jäädä yhä enemmän piiloon kodin seinien sisäpuolelle näyttäytyen pahimmillaan jopa väkivaltana. Oppimisvaikeudet voivat kärjistyä ja tuen tarve lisääntyä pitkälläkin aikavälillä. Ikäihmisten terveys heikkenee ja yksinäisyys on entistä kouriintuntuvampaa. Mielenterveysongelmat pahenevat vaivihkaa. Haavoittuvimpia poikkeustilanteen edessä ovat heikoimmat – eli useimmiten lapset ja ikääntyneet.
Moniin näistä ongelmista pitää ja kannattaa puuttua mahdollisimman varhain, jotta ongelmat eivät syvene. Avun on oltava tarkoituksenmukaista ja oikea-aikaista, ihmisen kokonaistilanteen huomioivaa. Silloin ainoaksi keinoksi hakea apua ei saa jäädä ensihoidon käynti, Acuta tai pelkkä kriisiytynyt puhelu terveyskeskuksen ajanvaraukseen. On tärkeää varmistaa riittävin resurssein ja työhyvinvointi turvaamalla se että avun antajat pystyvät tekemään työnsä mahdollisimman hyvin.
On kuitenkin tunnustettava myös se tosiasia että kuntien niukat resurssit eivät pysty vastaamaan lisääntyvään avun tarpeeseen. Siinä missä epidemian laajuista poikkeustilannetta ei hoida kukaan viranomaistaho yksin, ei tulisikaan edes ajatella että myöskään sen jälkivaikutuksista kunnat selviävät yksin. Kolmannen sektorin toimijoista kuten erilaisista järjestöistä löytyy valtavasti osaamista ja kykyä tarjota matalan kynnyksen apua, joka voi puuttua eri-ikäisten ihmisten ongelmiin jo varhain.
Monipuolisesta yhdistyssektoristaan tunnettu Tampereen kaupunki avustaa näitä toimijoita vuosittain kumppanuusavustuksin, mutta avustusten määrä on polkenut jo vuosia paikallaan. Pahimmillaan niistä on etsitty jopa säästökohdetta. Koronaepidemia on kuitenkin viimeistään muuttanut tilanteen. Olemme risteyskohdassa, jossa epidemian jälkivaikutusten hillitsemiseksi ja hyvinvointivelan taittamiseksi vaikuttavan yhteistyön avaimia on etsittävä laajemmasta yhteistyöstä kuin koskaan ennen.
Kaupungin tulee tehostaa yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa ja luoda erityinen toimintamalli, jossa epidemian vaikutukseen vastataan tarjoamalla muun muassa varhaista psykososiaalista tukea enemmän ja tehokkaammin eri-ikäisille ja erilaisissa elämäntilanteissa oleville kaupunkilaisille ja perheille. Tämän jälkeen toiminta tulee mahdollistaa ohjaamalla lisää rahoitusta hankkeessa mukana olevien toimijoiden kumppanuusavustuksiin. Tämä helpottaisi kuormaa myös kaupungin palveluiden osalta. Parempaa investointia tässä tilanteessa on vaikea kuvitella, sillä siten voimme hidastaa koronan aiheuttamaa hyvinvointivelan kasvua. Asian kanssa ei voida enää odotella, sillä erilaisten mittareiden mukaan hyvinvoinnin heikkeneminen on jo tosiasia.
Erik Lydén
kirjoittaja on ensihoitaja, varavaltuutettu, kuntavaaliehdokas (vihr.) Tampere
Kirjoitus on julkaistu Tamperelaisessa 13.5.2021.