Perheiden taloudellisten huolien lisääntymisen sekä mielekkäiden vapaa-ajan vieton mahdollisuuksien rajoittumisen on ennustettu lisäävän perheissä koettua turvattomuutta, väkivaltaa tai sen uhkaa. Tästä saatiin olennaista osviittaa, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi (15.2.2021) vuoden 2020 kansalliset turvakotitilastot. Viime vuonna turvakotiin hakeutui noin 5178 asiakasta, joista lapsia oli 2257. Lasten määrä laski muutamalla sadalla edellisestä vuodesta. Myös asumisvuorokausien määrä laski edelliseen vuoteen verrattuna usealla tuhannella. Ei ole kuitenkaan mitään osviittaa siitä, että perheissä koettu väkivalta tai sen uhka olisi tosiasiallisesti vähentynyt. Sen sijaan koronakriisin myötä väkivalta on jäänyt entistä vahvemmin kodin seinien sisäpuolelle, auttamisverkoston ulottumattomiin. Siksi onkin erittäin tärkeää viestiä siitä, että turvakodit ovat kaikkien saavutettavissa ja avoinna myös koronakriisimme aikana. Lisäksi tartuntojen ehkäisemiseen on kiinnitetty näissä palveluissa paljon huomiota.
Positiivista on se että turvakotipalveluverkkoa on kansallisesti pystytty viime vuosina kehittämään. Aivan viimeisimmät linjaukset mahdollistavat uuden turvakodin perustamiseen Turkuun. Tampereen turvakotipalvelu laajenee kahdeksanpaikkaisesta turvakodista kahdeksaantoista perhepaikkaan. Helsinkiin saadaan kolme perhepaikkaa lisää. Tämä on erinomainen asia tilanteessa, jossa patoutunut kysyntä saattaa purkautua kriisin hellittäessä. Kuntien olisikin yhteistyössä turvakotipalveluita toteuttavien tahojen kanssa ennakoitava lasten ja perheiden kasvanut psykososiaalisen tuen tarve, jotta turvattomissa olosuhteissa eläneiden lasten avun saanti ei pitkity palveluiden mahdollisesti ruuhkautuessa.
Tämä on myös eräs valmisteilla olevan sote-uudistuksen tärkeä kohta. Väkivallan uhrien ja erityisesti lasten tuki ennalta ehkäisevien palveluiden, palveluita tuottavien yhdistysten, sosiaalityön ja terveydenhuollon palveluketjussa on asia, joka jää helposti suurten linjausten varjoon. Uudistusten äärellä on yleisen ”asiakas edellä -mantran” toistamisen sijaan koko ajan kysyttävä, onko kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten ääni oikeasti kuultu. Väkivaltaa tai sen uhkaa kokevat lapsemme ovat tästä konkreettinen esimerkki.