Sunnuntaina ratkeaa Pirkanmaan ensimmäisen aluevaltuuston kokoonpano. Tuo äänesi kuuluviin: Kannattaa äänestää mukaan oma valtuutettu sotelle, hyvinvoinnille ja maakunnan kehittämiselle – se tyyppi, joka kertoo mitä tapahtuu ja jolta voit myös kysyä. Minua voi äänestää numerolla 155.
Olen tässä miettinyt aluevaltuuston alkutaivalta. Valmistelua on jo tehty, mutta valtuuston aloittaessa aletaan tehdä suuria linjauksia. Uusi valtuutettu tultuaan valituksi saa varmaankin ensimmäisenä avata kalenterin – oman poliittisen kokemuksen perusteella strategiaseminaareja tai vastaavia on takuulla tiedossa heti etupeltoon. Ja paljon. Etenkin nyt, kun tehdään kokonaan uutta.
Jo strategiasta lähtien on mielestäni aika keskeistä, millä asenteella työtä lähdetään linjaamaan. Kuten tiedetään, iso osa tosiasiallista valtaa on se, kenen ääni kuuluu missäkin pöydässä. Jo sote-uudistuksen ja hyvinvointialueiden valmistelussa tämä on totta kai ollut jo läsnä. Kohta saadaan uusi vaihde mukaan, kun myös päätöksenteko alkaa.
Siinä onkin mielenkiintoista pohtia juuri julkaistua Sairaanhoitajaliiton kyselyä, jossa tuli esiin jo aiemmin itse nostamani pointti: Sotessa ongelmiin on usein olemassa ratkaisuja, jotka tulevat myös tekijöiltä. Mutta ne eivät välttämättä etene hallinnossa tai konkretisoidu. Ehkä naapurissa tai jopa omassa porukassa on pilotoitu jotain toimivaa: Sujuvampaa hoitopolkua tai parempaa puhelimitse tapahtuvaa akuuttipotilaan hoitoonohjausta. Mutta, käytäntöä ei saada vakiinnutettua osaksi omaa toimintaa. Näissä piilee paljon mahdollisuuksia.
Syitä on monia: Johtajien valta kuulla, mutta ei toteuttaa – ehkä jopa puhdas byrokratia. Mutta väitänpä vain, että suuri syy on myös budjetti: Miten edes kustannuksia säästävään kehittämiseen löytyy rahaa, kun kaikki resurssit menevät pärjäämiseen? Mutta kustannuksia on vaikea hillitä, jos mikään ei voi muuttua tai kehittyä. Syntyy oravanpyörä.
Ensimmäisessä aluevaltuustossa mielestäni on tärkein saada kokoonpano, jossa on riittävästi asiantuntijuutta ja ymmärrystä soten haasteista ja toisaalta ymmärrystä ja korvaa ratkaisuille. Mahdollisuuksille, joita ei ole hyödynnetty. Toisaalta valtuustoon on hyvä saada myös mahdollisimman erilaisia näkökulmia näihin samoihin asioihin – talouden, hallinnon ja systeemiajattelun näkökulmasta. Toivottavasti sellainen ryhmä sinne saadaan, sunnuntaina nähdään. Tulin valituksi tai en, elämääni nämä vaalit vaikuttavat joka tapauksessa hyvin paljon – kuten meidän kaikkien.
Sillä kun nuo seminaarit sun muut kekkerit alkavat, haasteet ja asiat ovat taatusti isoja. Valtuutetun ei parane tyytyä painamaan leimaa päälle vain kaikelle sille, miten asiat on aiemmin tehty. Tässä tilanteessa ei voi mennä sieltä, missä aita on matalin. Jokaisen pitäisi olla valmis myös aidosti edistämään asioiden ajattelua uudella tavalla. Hyviä käytäntöjä omaksuen, raja-aitoja purkaen ja moniäänisyyttä edistäen. Moniäänisyyttä, sillä nyt hiljainen tieto ja hyvät käytännöt pitäisi saada vihdoin mukaan suuriin suunnitelmiin ja siitä todeksi. Paljon tulee henkilöstöltä, mutta toinen iso ryhmä on myös palveluiden käyttäjät. Hyvinvointialueilla tulee olemaan merkittävä haaste saada ihmiset osallistumaan uuden rakentamiseen.
Kunnat ja alueet ovat erilaisia myös Pirkanmaalla. Se, että tiedämme millaisia erityistarpeita jollakin kaupungilla tai alueella on, ei riitä hyvän suunnitelman tekemiseen. Haaste on siinä, että pitää ymmärtää kaikkien alueiden erityispiirteet ja niiden suhteet toisiinsa. Ja tässä vastuullinen valtuutettu ajaa vahvasti myös osallistamista siinä mielessä, että palveluiden käyttäjien tarpeet tulevat kuulluksi ja ne myös huomioidaan päätöksenteossa. Siis ihan oikeasti.
Lopulta hoidon onnistumisessa on nimittäin kyse ihmisten tarpeiden tyydyttämisestä. Heidän, jotka palveluita rakentavat, tehtävänä on tehdä sellaisia palveluita, jotka vastaavat näihin tarpeisiin järkevästi. Suomessa asiat yleensä hoituvat – pääsääntöisesti ja ennen pitkää – mutta koko järjestelmän toimivuus ja lopputuloksen laatu on siitä kiinni, mitä kaikkea matkan varrella tapahtuu. Kymmenen askelta ja luukkua – vai yksi askel ja yksi luukku? Sata kilometriä asiasta, jonka voisi hoitaa kymmenellä?
Jokainen askel maksaa – ja nakertaa myös taloutta, väsyttää työntekijöitä ja ennen kaikkea asiakasta. Potilasta. Miten halutaankin ilmaista.
Käyttäjien äänestä tulee myös näkemystä siihen, miten tämä haaste taklataan. Sen äänen tuomiseen päätöksentekoon asti ei oikein riitä verkkokysely, jonka täyttää muutama kymmenen työikäistä ihmistä. Tarvitaan laajempaa ymmärrystä ja eri erityisryhmien ääniä. Aloitteellisuutta, järjestöjä ja halua kuunnella. Asia on niin, että hyvinvointialue ei voi toimia, jos se ei tunnista erillisiä haasteita: Pitää pystyä ottamaan kantaa Kihniön erityispiirteisiin siinä missä Tampereen lähiöidenkin keskinäisiin suhteisiin. Ja näissä hommissa tarvitaan myös kuntien apua, joten yhteistyökyvystä on etua.
Sunnuntaina sitten nähdään, ketkä avaavat ensimmäisenä kalenterinsa ja alkavat raivata tilaa näiden asioiden pohtimiseen. Joskus kansalaisaloitetta tehdessä perustin keittiön pöydälle itselleni toimintakeskuksen, johon totesin välttämättömäksi tilata verkkokaupasta uuden kahvikoneen. Se on palvellut hyvin vuosia, mutta nyt tuli sama juttu mieleen. Jos tämä aluevaltuustorasti osuu sunnuntaina omalle kohdalle, taitaa olla uuden koneen tilaus edessä. Ja erityisen mukavan tuolin.